20.3.2017

Pitkän rakkaussuhteen vaikeus

Olipa kerran pieni 12-vuotias elovenatyttö suoraan maaseudulta. Tyttö pääsi pitkästä aikaa junalla itsenäisesti muualle kuin siihen kaupunkiin, josta Tallinnan laivat lähtevät. Rautatieasemalla kuului katusoittajan sävelet sekä junien kuulutukset, hippikaupasta leijaili mieto basaarimainen tuoksu. Ihmiset tulivat puhumaan niin koiraa ulkoiluttaessa kuin myös maitokaupassa, tuntui kuin joka kulman takaa olisi tullut vastaan joku sukulaisen tuttu. Tytön kysyessä paljastui, että osa puhumaan tulleista ei edes ollut entuudestaan tuttu. Kivijalkamyymälöitä, joissa valikoimaa oli enemmän mitä olisi osannut haaveilla, tuntui olevan joka puolella. Keikkapaikkoja ja musiikkikaupoja siellä täällä. Ja mikä tärkeintä - useat glamrockbändit olivat kotoisin juuri täältä. Tyttö oli haltoissaan. Parin päivän päästä etelään matkanneessa junassa tyttö lupasi itselleen, että vielä joskus hänkin asuisi näillä kulmilla ja jättäisi taakseen vähitellen nuorista autioituvan maalaiskylän.


Kuten varmaan tajusitte, tarinan tyttö on nykyisin 24-vuotias punapää Tampereelta. Syksyllä tulee kaksi vuotta täyteen manselaisuutta, tänne muuttaminen oli kyllä yksi mun parhaimmista päätöksistäni. Mutta nyt on tullut se hetki, kun mietin olisiko se ruoho sittenkin vihreämpää aidan toisella  puolella. Tai  olisiko se lumi valkoisempaa napapiirin tuolla puolen, hehheh.

 Muoniosta palatessani olen miettinyt aika paljon sitä, miten paljon mä rakastan Tamperetta, mutta samalla kaipuu Lappiin on voimistunut vuosi vuodelta. Lapissa mä kaipasin sitä tunnetta, että ulko-ovesta astuessa saattaa päätyä seikkailuun, keikalle tai mitä tahansa. Ja sitä, kun ruokakaupat ovat parin minuutin kävelyn päässä ja auki oikeastaan aina. Kaipasin (tuntemattomia) ihmisiä ja elävää musiikkia. Tampereella mä taas olen katsonut omia ja muiden Lappi-kuvia, haaveillut yöttömästä yöstä, ruskan aikaan patikoinnista ja tykkylumen peittämistä puista. Revontulista, tuntureista ja kaamoksesta. Oi kyllä, mä jopa nautin kaamosajasta. Siitä, kun aurigon laskiessa kaikki on ensin niin punasävyistä, jota seuraa pieni sininen hetki ennen pimeyttä.

Tässä postauksessa ei välttämättä ole muuta pointtia kuin se, että nyt mä sain kirjoittamalla taas jotain selvyyttä omiin ajatusiin. Onnekseni mulla on pari vaihtoehtoa ratkaisuksi, nyt pitäisi vaan saada selvyys siihen kumpaa ratkaisua sydän tahtoo enemmän. Päätöstä odotellessa mä voin lohduttautua sillä, että kaveri suunnittelee muuttoa Lappiin, onneksi on tiedossa pakopaikka jonne mennä pakoon etelän menoa.

28.2.2017

Laiskan laskiaissunnuntain vegaaniset herkut

Laskiaissunnuntai kului täällä sangen rauhallisen unisesti, kiitos pari viikkoa kiusanneen flunssan ja ohjelmantäyteisen viikonlopun. Illalla lauantain Putousta katsoessani päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä vähän laskiaispullia. Siinä samassa tuli tehtyä myös pizzaa, siitä lisää myöhemmin postauksessa. Kuvia en valitettavasti saanut tähän postaukseen, sillä kamera päätti sanoa itsensä irti toistaiseksi ja puhelimen kamera nyt ei riittänyt tarpeeksi laadukkaisiin ruokakuviin.

Vegaaniset laskiaispullat
  • 2,5 dl kauramaitoa
  • 25 g tuorehiivaa / 1 pss kuivahiivaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,75 dl sokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • n. 8 dl vehnäjauhoja
  • reilu loraus rypsiöljyä
Lämmitä maito kädenämpöiseksi (kuivahiivaa käytettäessä hitusen lämpimämmäksi). Kuivahiiva aina suositellaan sekoitettavaksi pieneen määrään jauhoja, mutta mä olen kyllä heitellyt kuivahiivan, kardemumman, sokerin ja suolan suoraan joukkoon ja sitten aloittanut sekoittamisen.  Seuraava vaihe onkin vehnäjauhojen lisääminen, joita tulee ainakin itse heiteltyä vähän summamutikassa - samoin kuin öljyä. Nyrkkisääntönä mulla on se, että taikinassa on tarpeeksi jauhoja silloin, kun se suht hyvin irtoaa kulhosta sekä kädestä ja öljyä sen verran, ettei takina tunnu kovin kuivalta.  Tämän jälkeen taikinakulho peitetään liinalla ja laitetaan vedottomaan lämpöiseen paikkaan kohoamaan. Jos taikina on tehty kattilassa, niin yksi hyvä paikka kohottamiselle on esimerkiksi jossain 25-50 asteessa oleva uuni - taikina nousee hieman nopeammin ja koostumuksesta tulee ainakin mun mielestä jotenkin kuohkeampi.

Laskiaspulliin kuuluu toki kermavaahto ja sekin onnistuu vegaanisesti esimerkiksi Plantin tai Alpron vispautuvilla kermoilla. Pullataikinan kohotessa tein pizzataikinan, vaikka itse sanonkin niin taikinasta tuli parasta pitkään aikaan. Jauhoja laitoin ehkä vähän vähemmän kuin yleensä, eli ehkä siinä oli tämänkertaisen salaisuus.

Pizzapohja
  • 2 dl vettä
  • 25 g tuorehiivaa / 1 pss kuivahiivaa (normaalisti pizzaan suositellaan laitettavaksi vain muutama teelusikkallinen kuivahiivaa, mutta itse tykkään laittaa enemmän)
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • n. 5 dl vehnäjauhoja
  • reiluhko loraus öljyä
Samalla tyylillä kuin aiempi pullataikinakin, eli hieman kädenlämpöistä kuumempaan veteen pussillinen kuivahiivaa sekä teelusikallinen sokeria ja suolaa. Sokerin keksin laittaa joskus vuosia sitten, sillä tuolla kikalla saa pizzapohjasta mukavan kuohkean. Sekoittamisen jälkeen jauhoja pikkuhiljaa, kunnes taikina on siinä kunnossa, että sitä voi vaivata käsin. Tässä vaiheessa on myös hyvä hetki laittaa öljyä ja tarvittaessa vielä himppu jauhoja. 

Pizzataikinan olen aina tykännyt laittaa suoraan pellille, jossa taikina ehtii vielä hieman nousta siinä täytteiden pilkkomisen lomassa. Tällä kertaa tuli vähän oikaistua täytteiden kanssa, sillä en jaksanut enää alkaa valmistamaan soijarouheesta mitään. Tällä kertaa täytteiksi valikoitui sipuli, tomaatti, ananas ja jalapeno, pohjalle toki tomaattimurskaa. Päälle vielä Violifen pizzajuustoa, niin pizzasta saa helposti maukkaan ja vegaanisen version. :)

Mitä mieltä olitte tämmöisestä vegaanisesta reseptipostauksesta, oliko ihan turha vai jatkanko näiden postaamista?