Mä en ole melkein kuukauteen edes kirjautunut tänne bloggeriin. Vaikka mun olisi pitänyt, vaikka mulla oli ties mitä suunnitelmia tänne blogiin. Mä en ole edes kovin varma siitä mitä oikein tapahtui, tiedän vain sen, että viimeisen kuukauden aikana mä olen ailahdellut laidasta laitaan. Samaan aikaan mä olen ollut todella väsynyt, mutta silti ylienerginen osaamatta pysähtyä ja rauhoittua kunnolla. Ollut iloinen ja onnellinen, mutta samaan aikaan niin turta, surullinen ja jotenkin niin ..... tyhjä? Mä en oikein osaa sanottaa fiiliksiäni edes itselleni, joten ei ehkä mikään ihme, etten ole osannut sanoittaa niitä edes läheisille kovin hyvin.
Soittolistoille on päätynyt paljon kaikkea sellaista, jonka luulin jo jättäneení taakseni ja unohtaneeni, samalla vanhat nostalgiset muistot ovat palanneet taas aiheuttaen hämmentävän paljon haikeutta. Kuunnellessani Dingoa ja sovittaessani taas ties kuinka pitkän ajan jälkeen huiveja, kiliseviä rannerenkaita ja verkkosukkia mä olen tuntenut itseni samaan aikaan edelleen siksi samaksi 20-vuotiaaksi tytöksi, joka neljä vuotta sitten juoksi pitkin Helsinkiä keikoilla, mutta samaan aikaan mä olen tuntenut itseni nin vieraaksi - mä taidan olla vähän hukassa.
Ylläolevan tektin mä kirjoitin joskus viikko pari sitten yhtenä unettomana alkuyön hetkenä, hetken mietittyäni päätin jakaa sen tänne vakka vähän pelottikin. Ehkä tuo vähän selittää myös teillen sen, miksi tämä blogi on ollut hiljainen, vaikka yhdessä vaiheessa uhosin kaikkea muuta. Onneksi mulla on nyt parit postausideat mielessä, yritän kirjoittaa niitä mahdollisimman paljon valmiiksi luonnoksiin odottamaan oikeaa hetkeä :) Postauksen kuva on otettu viime viikonlopuna Budapestissa, en halunnu laittaa kuvatonta postausta ja tämä mustavalkoisena jotekin toimii tuon luonnokseen jääneen tekstin kanssa. Mutta mitä teille lukijoille kuuluu? :)
Soittolistoille on päätynyt paljon kaikkea sellaista, jonka luulin jo jättäneení taakseni ja unohtaneeni, samalla vanhat nostalgiset muistot ovat palanneet taas aiheuttaen hämmentävän paljon haikeutta. Kuunnellessani Dingoa ja sovittaessani taas ties kuinka pitkän ajan jälkeen huiveja, kiliseviä rannerenkaita ja verkkosukkia mä olen tuntenut itseni samaan aikaan edelleen siksi samaksi 20-vuotiaaksi tytöksi, joka neljä vuotta sitten juoksi pitkin Helsinkiä keikoilla, mutta samaan aikaan mä olen tuntenut itseni nin vieraaksi - mä taidan olla vähän hukassa.
Ylläolevan tektin mä kirjoitin joskus viikko pari sitten yhtenä unettomana alkuyön hetkenä, hetken mietittyäni päätin jakaa sen tänne vakka vähän pelottikin. Ehkä tuo vähän selittää myös teillen sen, miksi tämä blogi on ollut hiljainen, vaikka yhdessä vaiheessa uhosin kaikkea muuta. Onneksi mulla on nyt parit postausideat mielessä, yritän kirjoittaa niitä mahdollisimman paljon valmiiksi luonnoksiin odottamaan oikeaa hetkeä :) Postauksen kuva on otettu viime viikonlopuna Budapestissa, en halunnu laittaa kuvatonta postausta ja tämä mustavalkoisena jotekin toimii tuon luonnokseen jääneen tekstin kanssa. Mutta mitä teille lukijoille kuuluu? :)
