30.11.2012

Toivepostaus: hiukset.

Hiuspostaus lojunut blogin syövereissä ties kuinka kauan odottaen julkaisua, älkää ihmetelkö jos sanamuoto jossain kohtaa ihmeellinen - tää on ollut ainakin kaks kuukautta unohtuneena. Selkeesti liikaa kaikkea meneillään.



 Mä olen todella huono tekemään näitä toivepostauksia, mutta toisaalta ollut ihan liikaa ohjelmaa viime aikoina enkä viitsinyt julkaista kiireessä tehtyä postausta. Lyhyehkön hiuspostauksen olen aiemminkin tehnyt ( Style's gonna change but sentiment aint ), mutta nyt siis tarkemmin hiusjutuista. Äänestyksessä toivottiin myös vaatepostausta, mutta päätin sitten tehdä suosiolla kaksi erillistä postausta välttääkseni liiallista sekavuutta.

Mulla on ollut nyt kuutisen vuotta lyhyet hiukset, tosin aiemminkin mulla on ollut aika eri mittaisia hiustyylejä. Lyhyeksi leikkaaminen oli suht radikaali ja nopea päätös, vaikka ajatus oli ollut mulla mielessä jonkun aikaa - mun hiukset ovat nimittäin luonnostaan aika paksut, joten voitte vaan kuvitella miten tuskaista on pitää päässä sellaista pitkää karvapipoa kesähelteillä. Pisimmillään mun hiukset ovat olleet vyötärölle asti, lyhyimmillään taas aika lyhyt poikatukka. Rakastan lyhyiden hiusten helppohoitoisuutta ja nopeutta, mutta silti koitan parhaillaan kasvattaa hieman pidempää karvakasaa päähäni.

Ystäväiseni Kati on ties kuinka monta kertaa auttanut mua hiusten värjäämisessä ja hän myös suositteli mulle Tanjaa hiustenleikkuuta hoitamaan. Näin blogin välityksellä vielä kerran iso kiitos kaikesta Katille, olet ihana <3 Tosin viime kerralla tein "syrjähypyn" ja kävin Glamissa, ja ihastuin kyllä paikan sisustukseen ja työntekijöiden asenteeseen.

 
Kumpikin kuva vuodelta 2009. Joskus tuon vuoden aikana muistaakseni värjäsin ekan kerran punaiset hiukset - lähinnä siksi, kun kaikilla muilla oli siihen aikaan mustat tai blondit hiukset. Lisäksi mulla oli ollut mustat hiukset aika pitkään, joten en halunnut jumiutua mustaan, mutta ilmeisesti jumiuduinkin punaiseen :D
 Kymmenen kuukauden blondijakson aikana ehdin kokeilla pinkkejä raitoja sekä tuhota hiukseni vaalentamisella aika surkeaan kuntoon. Lopulta meni hermot säälittävään hamppukasaan ja punainen teki paluun.  Ajoittain mulla on ikävä tota blondi-pinkki yhdistelmää, mutta en halua enää pilata hiuksiani tarkoituksella. En tosiaan suosittele kenellekään blondaamista monen vuoden musta- ja punahiuksisena olon jälkeen, ellei sitten ole valmis käyttämään aikaa ja hermoja (+sievoisen summan rahaa) hiuksiin.
Työni vuoksi en voi hirveästi vaihdella hiustyylejä tai muutenkaan kokeilla mitään radikaalia muutosta, joten peruukit ovat ihana keksintö nopeaan muodonmuutokseen. Lisäksi hiukset säästyvät turhilta värjäilyiltä :) Jossakin välissä voisin hommata jonkun kunnollisen peruukin, tähänastiset kun ovat olleet halpiskamaa. Esimerkiksi toi pinkki peruukki takkuuntui jo parissa tunnissa, sinisestä muistaakseni irtoili hiuksia.
 
 Oon käynyt läpi melkeinpä kaikki punaisen sävyt - oranssinpunainen, shokkisävyt, punaruskea, tummanpunainen...... Punaiseen väriin ei tosiaan kyllästy nopeasti - jotain kertoo jo se, että useamman vuoden ajan mä olen aina palannut takaisin punaiseen. Punainen ei ainakaan mulla ole juurikaan rajoittanut vaatteiden värejä, koska vaatekaapissa on muutenkin niin tummia vaatteita. Aikoinaan ihmiset selittivät mulle kuinka mä kyllästyisin punaiseen nopeasti ynnä muuta sellasta perus strereotyyppista, naureskelin jo silloin ihmisten ennakkokäsityksiä. Punaiseen vaan jää koukkuun. Joskus mua on ärsyttänyt punaisen värin "muodikkuus", yhtäkkiä mun värjäämisen jälkeen monet muutkin ovat värjäneet hiuksensa punaisella. Mutta mikäpä siinä, onhan se kiva väri :D
 Multa on kyselty millä mä värjään hiukseni, miten mä saan punaisen värin pysymään ja niin edelleen  Tosiaan Schwarzkopfin Live XXL-sarjasta löytyy mun luottovärit, hinta-laatusuhde on hyvä ja värit pysyvät hyvin päässä. (Livellä oli ainaki joskus kiva tummanliila väri, sai kivaa vaihtelua mustiin hiuksiin). Syväpuhdistava shampoo, punaisille hiuksille tarkoitettu hiusnaamio sekä silkkitipat ovat mun hiusten pelastus, ilman niitä olisin varmaan hermostunut hiusten surkeaan kuntoon ja leikannut hiukset siiliksi. Opiskelijabudjetille sopivampi silkkitippojen korvaajahan on ihan tavallinen ruokaöljy, kannattaa kokeilla jos on hiukset huonossa kunnossa!


weheartit.

Yritän saada loputkin toivepostaukset tehtyä, ja samalla yritän saada bloggerin kuvajutun toimimaan taas kerran. :) Mutta hei, joulu on kohta! <3 Onko lukijoista kukaan jo nyt innoissaan joulusta?

25.11.2012

"A wise girl kisses but doesn't love, listens but doesn't believe, and leaves before she is left" - Marilyn Monroe



Pakko se on hyväksyy
Muutos on ainoo mikä pysyy
Aika ei tuu keltään kysyyn 
että haluuksä kasvaa, haluuksä kypsyy


Kävin eilen pitkästä aikaa porukoiden luona setvimässä vanhoja laatikoita ja muuta roinaa, jota oon sinne jättänyt. Siinä vanhan huoneeni lattialla istuin kuunnellen YleX:ää kera vanhojen valokuvien aloin miettiä miten yhteen huoneeseen voikin liittyä niin paljon muistoja, vaikka ympärillä ei olekaan enää oikein muuta vanhasta muistuttavaa kuin seinät ja vanhat roinat.

Tein myös pieniä muutoksia blogin ulkoasuun, näkyvimpänä muutoksena vanha banneri palasi pitkästä aikaa. Uutta banneria tulossa jossakin kohtaa, kunhan osais eka päättää minkä laittaisin. Törmäsin myös blogiin, jossa parit samankaltaisuudet kuin tässä blogissa, mutta anti olla - kummiskin meillä on keskenään tarpeeksi erilaiset blogit. Lisäks jostain syystä blogger hankaloittaa postausten tekemistä ilmoittamalla etten voi ladata omia kuviani postauksiin, koska kuvakiintiö täynnä. Että sellasta, älkää siis ihmetelkö blogin hiljaisuutta lähiaikoina! Julkastavia kuvia kun olis ihan kivasti, joten en jaksa tehdä kuvattomia postauksia. Tän postauksen kuvat siis jälleen @ weheartit.com

21.11.2012

If you think your life's too short, you better count your days fast




Viikonloppu tuli vietettyä pitkästä aikaa Järvenpäässä. Lauantaina Emmin kanssa suuntana oli Musta Kupla, saavuttiin jälleen tyylikkäästi hieman ennen Muddy Bonesin keikan alkua. Illalla samassa junassa oli eräs tositv-tähti, mukavasti kännissä of course. Juttujen taso oli taas jotain niin väsyneen kännistä, alkuun tilanne nauratti mutta lopulta mielessä pyöri lähinnä se mistä kaikki tollaset ihmiset aina päätyykin samaan junaan meidän kanssa.


"Siis elämän kolme perusfaktaahan on että kaikki me sairastutaan jossain vaiheessa, me vanhetaan ja kuollaan."
"Joojoo, mut voitaisko me puhua jostain muusta, esim tisseistä?" 


Illan aikana eräs meitä reippaasti vanhempi mieshenkilö yritti lähestyä kumpaakin meistä. Mies heitti koko ajan jotain analyysejä meistä, miehen mukaan mä olen kaunis mutta yritän piilottaa sitä. Tämmöstä tällä kertaa, kaiken huipensi se kun mies alkoi laulamaan jotain random laulua mun korvaan. Paikalla olleet tutut taisivat hieman ihmetellä mun lagaamista ystäväni hihittäessä vieressä, onneksi mies tajusi suht pian ettei meitä nyt ihan hirveesti kiinnostanut.


Alkaa olla pikkuhiljaa sääntö kuin poikkeus että MB:n keikoilla mun kamerasta loppuu akku tai muistikortilta tila - huolimatta akun lataamisesta tai mistään muustakaan.  Lauantaiyönä oltiin Emmin kanssa kilttejä tyttöjä, heräteltiin junaan sammuneita. Tai siis Emmi herätti. Onnistuttiin yöllä juorutessa harhailemaan väärään suuntaan, ei muuta kuin puhelin käteen ja soittoa eräälle paikalla olleelle henkilöle. Lopulta ehdittiin junaan viime minuutilla, eli kiitokset siis opastuksesta! Viiden tunnin yöunien jälkeen olinkin valmis leffailuun, uusin Twilight oli mun mielestä parempi kuin edelliset (johtuen ehkä siitä, etteivät ne vampyyrit kimaltaneet niin valtavasti + Jakobin strippaus :D). Prisman pihalla oli illalla joku ilotulitushässäkkä, saatiinpahan jotain katteltavaa junaa venatessa. Viikonloppu oli jo melkein yhtä sekava kuin ne vanhat keikkareissut, ajoittain mietin ollaanko tulossa liian vanhoiksi.

17.11.2012

Someone said you had your tattoo removed, saw you downtown singing the blues.



poltetaan lasikippojen reunat vahingossa . fi. selkeesti taitolaji.
mursuilen.

Kiire ei hellitä otteestaan, poden lievästi huonoa omaatuntoa muun muassa tän blogin hiljaisuudesta. Viime päivinä koneella oleminen ollut lähinnä pikaista sähköpostien ja muiden juttujen tsekkailua, kuvien lähettelyä ja sen sellasta. Parit laivareissut tulossa piakkoin, kaipuu merille kasvoi yksinkertaisesti liian suureksi. Kaikokaipuuta potiessani otin jopa yhteyttä erääseen menneisyyden tuttavuuteen, jonka luulin kadonneen mun elämästäni.  Sain myös kuulla tehneeni pari vuotta takaperin yhdessä vuorokaudessa positiivisesti lähtemättömän vaikutuksen, ihan kiva etten ole ainoa joka ajoittain miettii vanhoja tuttavuuksia.

9.11.2012

Joku sulle vannoi ettei koskaan unohda.




Pikaista päivitystä taas kehiin ennen zumbatuntia. Syksy on ollut ihan hullua aikaa, koko ajan jotain ohjelmaa mutta eipähän pääse pitkästymään tekemisen puutteesta. Viimeinen kuukausi koostunut lähinnä liiasta kahvista, töistä, sisustusjutuista, kirppiskierroksista, yöradion kuuntelusta,  ystävien kanssa hengailusta ja yöllisistä retkistä lehtikasoihin.

 Lakupallero <3

 Tossa yhtenä iltana saatiin Emmin kanssa joku random päähänpisto hypätä lehtikasaan riehumaan kuin mitkäkin pikkulapset, lopputuloksena oltiin väsyneitä, mutaisen limaisia ja flunssaisia mutta samalla niin iloisia ja onnellisia. 

Iltaisin ja öisin radiosta tulee ihan kamalaa musiikkia. Yhtenä iltana kesken viinituokion radiosta alkoi soida "duaa, duaa, asenneongelma!" Liiankin kuvaavaa. Sekavuudet, yritän repästä lähiaikoina enemmän aikaa blogille. 



Btw,  ihanaa että lukijoita tullut pari lisää hiljaiselosta huolimatta! :)

6.11.2012

Ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan



Niin mä voin luvata et aina lopulta sä selviit mistä vaan
 
 Ostettiin Katin kanssa Tiimarista samanlaiset glitterkallot halloweniä varten, hopeinen mun ja pinkki Katin. <3 Ja tietty juomatki mätsäs noiden kallojen kanssa.
 terveellisetelämäntavat.fi! ostettiin Makuunista hirveä läjä karkkia viikonlopuks.
 
Ilme+laatu kohillaan, mut halloween-look oli aika yksinkertainen. Mekko 4€ kirppikseltä, punaset legginsit ja rikkinäiset verkkosukkikset Seppälästä, kaulakoru @ Lindex.
 

Halloween oli ja meni, itse vietin viikonlopun Järvenpäässä hyvässä seurassa. Naurettiin vatsalihakset kipeiksi, syötiin tortilloja, naurettiin vielä vähän lisää ja juotiin. Kävästiin myös Zabatassa tanssimassa ja nauramassa vielä enemmän. Zaban baaritiskin luona joku vanha mies tarttui mua leuasta ja suikkasi poskisuudelmat, miehen parransänki kutitti poskea. Jollain naisella oli kurpitsapuku, lisäksi nähtiin joku verinen kirurgi matkalla baariin. Yöllä asemalla keskustelin jonkun naisen kanssa pin up-naisista. Kuulemma sukkahousuistani tuli mieleen pin up-naiset, ihan jees siis. Mulla ainakin oli hauska halloween, voi sitä naurun määrää <3 Lisää tollasia viikonloppuja kiiiitos.