30.5.2013

Mihin yöt katoaa, ne eikö voisi kestää kauemmin




 

Viime päivien jutut saavat mut hymyilemaan paljon. Nuoruus ja kesä on tässä ja nyt, vapaus on ihana olotila. Valvotaan yöt läpi, ja puhutaan paljon kaikesta. Nauramista vedet silmissä, suunnitelmia kesäksi, hyttysenpistoja sekä öiset kävelyreissut hetkittäin paljain jaloin.

Kiedoin päivällä paidan napapaidaksi, Emmi kulki paljain jaloin. Meitä katsottiin niin pitkään. Illan hämärissä kuului varoitushuuto poliiseista, junaradalta kuuluva öinen meteli karmii selkäpiitä ajoittain. Sovittiin 60-v naisen kanssa kesälle tapaamiset keikkojen ja baarikierroksen merkeissä, odotan innolla meidän tulevia seikkailuja. Kesälle tiedossa kaikkea ihanan hulluja seikkailuja, Pelle Miljoona, Klamydia ja Apulanta saapuvat lähistölle keikkailemaan, kesä on jo pelkästään noiden ansiosta pelastettu. <3

29.5.2013

It’s a beautiful day and I can’t stop myself from smiling


  
Tuija Lehtisen R.I.P. oli lainassa Emmiltä, Veren imussa löytyi Suomalaisen kirjakaupan alekorista, voi sitä ilon määrää kun löysin tuon puuttuvan Sookie Stackhouse-kirjan! Suomalaisessa oli myös ihan liikaa ihania asennepostikortteja, teki mieli ostaa niitä vaikka kuinka paljon.

Joskus kuukausia sitten mua pyydettiin kaasoksi, ja meidän morsiamen polttarit olivat nyt viikonloppuna. Fiilis on tällä hetkellä onnellinen, väsynyt ja mustelmainen. Paljon ruokaa ja juomaa, vielä enemmän naurua, tanssia, ulkona hengailua sekä illalla saunomista. Ihmisillä tuntui olevan oikeasti hauskaa, ylitettiin morsiamen odotukset ja istuttiin ulkona vielä neljältä aamulla. Tiia oli viikonlopun täällä yökylässä, käytiin moikkailemassa mummia ja nähtiin Eetun kanssa pariin otteeseen. Lyhyesti sanottuna oon iloinen mutta väsynyt. :)

22.5.2013

Ja kun se soi rokkenroll ei kuolla voi


 Mä tahdon muuttaa Youngilla maailmaa
Ja laulaa kun vapaa maailma bailaa


 

Mä nautin siitä tunteesta kun sanon hyvää huomenta 
Ja näen jotain riemua ohikulkijan ilmeestä
Mä tanssin yksin kadulla ja pidän ovet avoinna
Ja nautin joka hetken jälkeen lisää elämästä


Pidän näistä aurinkoisista päivistä, pidän siitä kun iltaisin on vielä valoisaa ja aamulla voi nukkua hieman pidempään. Pidän siitä, kun voi vain lähteä piknikille hyvässä seurassa. Kaikesta kiireestä ja stressistä huolimatta hymyilyttää paljon, vaikka matkakuume saa kaupungin tuntumaan ajoittain liian pieneltä. Kesästä ei nyt tule ihan sellaista mitä vielä kuukausi sitten luulin, mutta ihana siitä tulee joka tapauksessa.

21.5.2013

Aamulla kaduilla on savua ja aurinko kutistuu

Sinä lähdit Pariisiin, sanoit olevasi onnellinen
Tyttö on kaunis ja ystävällinen, minä vihaan häntä


Vanhojen tuttujen kanssa puistoilua, P kutsui itse itsensä kylään viikonlopuksi. Työpäivä kului hujauksessa, oli hyvä päivä. Euroviisut, viskipaukkuja, pitkiä keskusteluja musiikista. Yölliset retket urheilukentälle, pakoiltiin sadetta pihakatoksessa ja syötiin puoliksi kebabia. Idylli särkyi kaikesta huolimatta.

Heitettiin sunnuntaina mummin kanssa talviturkit, muita huvitti meidän sisukkuus.  Nurmiko tuntui hyvältä paljaiden jalkojen alla talven jälkeen. Skumppaa ja vaniljajäätelöä hillolla järven rannalla, lapsuudenkodissa kokkailua, kisakatsomo ja  kauan sitten unohtuneita vanhoja valokuvia. Hengasin pitkästä aikaa pelipaita päällä, tyylipoliisit ei varmaan anna tätä mulle ikinä anteeks mutta ihan sama.


17.5.2013

Hei voitot on muiden, ne on tuppisuiden




Vihdoin ja viimein vappupostausta! Tää kevät on vaan niin kiireistä, ja silloin kun ei ole kiire niin haluisin vain istua puistossa ja olla iloinen kesäisistä päivistä. Koitan tosin saada loputkin puuttuvat postaukset tehtyä tässä pikku hiljaa.

Vappuaatto meni rauhallisesti Emmin kämpillä, kummallakin eka kotiseutuvappu vuosiin. Ollaan kai tulossa vanhoiksi, mutta mua ei ainakaan oikein innostanut lähteä mihinkään, etenkin kun edellisenä viikonlopuna oli Millin ja Nupen tuparit sekä sukulaismuksun synttärit.

Millin ja Nupen tupareissa tosiaan vähän venähti, kadotin ystäväiseni ja kuulin vasta melkein kotiovella mitä hänelle olikaan oikeasti käynyt. Tupareissa oli uusia tuttavuuksia sekä vähän tutumpia naamoja, lupausten mukaisesti myös reippaasti ilmapalloja ja boolia. Kotona olin joskus aamuviiden jälkeen ja nukkumaan pääsin joskus kasilta, muutaman tunnin unilla olikin jees mennä sitten lastenkutsuille.


Tiistaina tosiaan paistettiin Emmin kanssa vappumunkkeja, juotiin vaaleanpunaista kuoharia sokerireunaisilta laseista ja mussutettiin vaahtokarkkeja.  Hieman ehkä äklösöpöä, mutta väliäkö hällä. Tuttujen epäilyksistä huolimatta ei poltettu keittiötä, ajoittain alkoi ärsyttää kun meidän kokkaustaitoja epäiltiin niin vahvasti.

Keskiviikkona äiti soitteli ja pyys kattomaan ikkunasta ulos, mua oltiin ulkona ihan kivankokonen vastaanottokomitea. Käytiin syömässä uimalan Tornissa jäätelöt, kaupunki näytti nätiltä ylhäältä katsottuna.

Pahoittelut kuvien vähyydestä, ei oikein jaksettu panostaa kuvaamiseen. Toivottavasti teillä  lukijoillakin oli mukava vappu! :)

16.5.2013

Vaan ihanaa on kuunnella niin harhaisia hourematkoja, keksittyjä kaupunkeja




Viikonloppu oli varsinaista tunteiden vuoristorataa, fiilikset vieläkin vähän sekaisin.
Parin mutkan kautta päädyin katsomaan lätkää baariin Jannen, Katin ja Tarjan kanssa.
Jannen tanssiessa ripaskaa ja hullutellessa fiilis kohosi huomattavasti, baarimikollakin oli hauskaa.
Lopulta päädyin Sampsa Astalan akustiselle duokeikalle, kameran olin onnellisesti unohtanut kotiin.
52v mies koitti iskeä mua, kuulin muun muassa analyysin mun tyylistä ("sun silmälasit viestivät akateemisuudesta mutta nahkatakki, se taas on silkkaa rock'n'rollia!" .....yeah right, ihan miten vaan).  

V saapui keskellä yötä kaupunkiin muutaman tunnin myöhässä, silkasta väsymyksestä ja sympatiasta poimin silti V:n asemalta mun luokse. Päivällä saattaessani V:tä asemalle olin ihan varma, ettei me enää kuultaisi toisistamme. Myöhemmin sain todeta olleeni väärässä, loppujen lopuksi asiat ovat oikeastaan ihan hyvin näin.


 Kadulla tuli vastaan mies kylpytakissa. Joku 50+ nainen muisti mut, oltiin nähty viimeksi edellisen kerran ollessani koiravahtina. Kaksi suloista tyttöä tulivat juttelemaan, kun olin hoitokoiran kanssa lenkillä.  Aurinko paistoi ja kaupungin juopot olivat hyvällä tuulella. Juoppojen hyväntuulisuus tarttui muhunkin, pitkästä aikaa tajusin oikeasti jollain tasolla pitäväni tästä kaupungista.

Viikonloppuna keskustelin sukulaismuksujen kanssa jääkiekosta, ja jotenkin keskustelu siirtyi mun ikään. Tädin kulta kysyi kuinka vanha mä nyt olen, vastauksen kuultuaan silmät loistaen: "No mutta sittenhän sä oletkin vain vähän nuorempi kuin Suomen mm-joukkueen pelaaja Joni Ortio!" Lätkä taitaa saada kaikki enemmän tai vähemmän sekaisin, etenkin nyt kun Suomi pääsi neljän parhaan joukkoon.

Ps. PMMP lopettaa syksyllä, onneks nään bändin ainakin kaks kertaa tulevana kesänä. Jos blogin lukijoissa on PMMP-faneja, niin tulkaahan moikkaamaan jos satutte näkemään mut kesän keikoilla! :)

8.5.2013

Jokainen on laulun arvoinen, toiset vaan enemmän kuin toiset


Mä olisin halunnut silittää sun poskea, maata patjallasi lukien Saarikoskea
Mutta mähän tuuttaan varattua



  Perjantaina meillä oli melkein puolet yläasteporukasta kasassa jollain sekavalla vappuafterparty/kisastudio-meiningillä, kun Kati, Riikka ja Suvi tulivat miehineen mun luo. Ihanan helppoa tämä uusiin ihmisiin tutustuminen, kun Jannen kaveri Ville tuotiin suoraan mun kotiin :D Kuka muka vielä väittää ettei kotona istuen voi saada uusia kavereita? x) Lätkäpeli tosin taisi mennä kaikilta ajoittain hieman ohi, mutta mitäpä pienistä. Serpentiiniä tuntuu olevan vieläkin joka paikassa, en varmaan pääse siitä ikinä eroon.



Lauantaina saatoin yhden kyläilijän asemalle ja illalla lähdin extempore Katille viettämään tyttöjeniltaa.Twilight, singstar ja sivusilmällä lätkää, ihanan rento meno. Sunnuntaina soiteltiin Emmin kanssa, lopulta päätettiin nähdä illalla. Värjäiltiin hiuksia, juotiin kossua ja kuvailtiin. Kommunikaatio toimi vallan mainiosti, en vaan tiiä miten voidaan kuulla Emmin kanssa toisemme niin väärin.


"....se vois tutustua kissaan!" "MITÄ, siis hukuttautua pitsaan?! "


Ketään ei varmaan enää edes yllätä se, että postaukset edelleen myöhässä. Viime aikoina on ollut vaan niin kiirettä, tavallaan ihan kiva kun on koko ajan vähäsen jotain ohjelmaa. Uusia lukijoita tullut silti hiljaiselosta huolimatta, tervetuloa! :) Vapusta ja hiusoperaatiosta tulossa postausta piakkoin. Mitä teille lukijoille kuuluu?