23.6.2013

Ja minä pyydän, olen pahan alku: tuokaa suuri pullo halvinta mitä vaan.



Minä hävytön en aina ymmärrä, sä et ollut vielä kahtakymmentä
Minä sekava ja niin myös Eurooppa sekava




Joka päivä tuli uutta infoa, pelottavaa sekä ristiriitaista
Olin rakastunut umpihullu
En välitä, kelasin



 Illan hiljaisuudessa kuului kitaralla säestettyä laulua, mentiin sinne.  Viinipullo särkyi, päädyttiin porukalla kitaraa soittavan miekkosen asuntoon viettämään iltaa. Akvaariossa kasvoi tammen taimia. Kamerat kulkivat uskollisesti mukana, tuli otettua useampi sata kuvaa. Tanssittiin ja juotiin, lopulta joku keksi: lähdetään pelaamaan korista!  J soitteli pitkin iltaa, en jaksanut leikkiä dr. Philiä. Parin puhelun jälkeen T liittyi mukaan porukkaan hengaamaan ja nauramaan meidän pelaamiselle. Koriksen jälkeen hajaannuttiin kuka minnekin, T:n kanssa meillä oli hetken sama matka. "Onks sulla kiire jonnekin vai tuutko vielä mun luo?" Pitkästä aikaa hengattiin aamuun asti jutellen ties mistä, pian oli aika lähteä T:n luota kohti kotia. Paljain jaloin, of course.

Aamulla ennen seitsemää kaupunki oli hiljainen, tuntui hassulta mennä nukkumaan ja tajuta herätyksen olevan parin tunnin päästä. Liian pian soi puhelin, isä oli alhaalla odottamassa mua. Juhannuspäiväksi lapsuudenkotiin grillaamaan ja saunomaan, hieman haikea fiilis kun osa vanhasta porukasta ei ollut paikalla. Ainakin tää kaupunkijuhannus oli hyvin hämmentävä, kaupunki oli sekaisin. Ps. mietin sellaista, että voisin piakkoin taas toteuttaa jonkun toivepostauksen! Ideoita saa heitellä :)

19.6.2013

Jos haluut nähdä juttui pysyisin mun vierellä, koska ei me muuta tehdä nykysin ku kierretä



Viime viikkoina en ole paljoa kotona ollut, joten postaukset edelleen myöhässä.
Ihanaa että hiljaiselosta huolimatta teitä lukijoita on silti tullut muutama lisää! :)



Kivenlahtirock '13, täyttä rakkautta.



Perjantai-aamuna nukuin hieman liian kauan, piti juosta junaan.  Leppävaarassa alkoi sataa ja tietysti eksyin matkalla, lopulta parin puskan kautta löysin festarialueelle. Työpaita päälle ja crew-passi kaulaan, työpisteenä oli artistien ja crew:n info.  Leikeltiin yhden tytön kanssa meidän työpaitoja, rokkaripoikia nauratti.

 Oli ihana fiilis kävellä pitkin puolityhjää festarialuetta ja katsoa miten koko homma saatiin kasaan, joka puolelta tuli tuntemattomia ihmisiä moikkaamaan. En muista melkein kenenkään nimeä, olitte silti kaikki aivan ihania! Porttien avauduttua oli ihana fiilis katsoa miten festarialue täyttyi pikku hiljaa, alue näytti todella hyvältä. Keikkakuvia tuli otettua ihan liikaa, pahoittelut mahdollisesta sekavuudesta ja kuvien paljoudesta.

Cheek, Whitesnake, PMMP ja Hardcore Superstar eturivistä, Children of Bodom ja Santa Cruz vähän kauempaa. Cheek ja HCSS tuli katsottua loppuun asti, loppujen aikana palasin takaisin työpisteelle. Voi kyllä, luovuin eturivipaikasta PMMP:n keikalla, tuntui että jotain puuttui. Se joku oli vielä kaksi kesää sitten mukana, ehkä se lopettaminen on tosiaan ihan hyvä asia.



Mun on pakko todeta, että Cheek yllätti mut keikan energisyydellä ja lavan ulkopuolella mukavuudellaan, vähän sellanen fiilis että voisin miehen keikkoja käydä katsomassa uudestaankin. About neljä vuotta sitten en olis uskonut meneväni vapaaehtoisesti Cheekin keikalle eturiviin, mutta nyt kävi näin. Brädi osouttautui myös mukavaksi mieheksi, törmättiin Elisan kanssa jätkiin useampaan otteeseen ja jotenkin ajauduttiin yhteiskuviin. Itsehän näytän kuvissa kamalalta, mutta keskittykää noihin ihaniin miehiin!



Istuttiin ulkona nahkasohvalla, rastapoju kaivoi pelikortit esille ja kysyi pelattaisko korttia.
Rasta opetti mulle uusia pelejä, sormissa tuoksui tupakka, puhuttiin paljon ja vähän kaikesta.
Pian muut luulivat meidän olevan vanhoja tuttuja vaikkei edes tiedetty toistemme etunimiä.


Lauantain +26 ja musta nahkasohva ulkona olivat aika jees.
Muut valittivat kuumuutta, mun mielestä oli kerrankin sopiva. Joku mies toi meille valtavan pussillisen metrilakuja. Toisen punapään kanssa koitettiin saada aurinkoa niin paljon kuin mahdollista, oltiin muiden mielestä sekaisin. Näytä mulle missä sul on rusketusraidat, piirrä ne kartalle!


"Ei se Jeesus sit tosiaan tullu!" 

 Naurukohtauksia ja väsyneitä juttuja, löydettiin sentään puskien läpi kauppaan.
Nyt hieman harmittaa, kun missasin Raappanan ja SEB:in keikan, hyvältä se ainakin kuulosti.



 



Kivenlahtirock oli ehdottomasti parhain kesänalotusfestari mitä kuvitella saattaa, ainakin näin työntekijänä viihdyin. Mukavia ihmisiä, hyvää musiikkia, paljon kahvia ja hyvää ruokaa, onnellisuusmomentteja.

6.6.2013

Terkut hiekkalaatikkojen reunoilta, tulkaa tekeen meidän kaa rakkauden hiekkakakkuja



No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
Värikkäit palikoita rakentaa oma torni
kun juomakulttuuriperhe kasvattaa
Tehän ootte jo oikein kun te ootte vaan just noin






 
 


Onnea teille kaikille koulunne päättäneille! :)
 
Kesä = rakkaus.  Mutakakkua, pingviini-jääpaloja, kalenterin sivujen täyttämistä kesäsuunnitelmilla. Onni on sitä, kun mittari näyttää auringossa +35 astetta. Se on sitä, kun voi lähteä junalla Tampereelle ja kävellä pitkin kaupunkia ilman kummempia suunnitelmia. Sitä, kun voi poiketa ohikulkumatkalla kirppikselle ja myöhemmin juoda jäälattea, katsoa kun auringon paistaessa salamat välkkyvät. Ja sitä, kun voi nauraa 60v rokkinaisen kanssa kaikelle maan ja taivaan väliltä. Asemalla halaukset ja viimeiset päivän naurut, "tää pitää ottaa uusiks pian!", elämän ihanuus naurattaa. Junamatka kului liian nopeasti, teki mieli jatkaa matkaa jonnekin.

2.6.2013

Toivepostaus: lävistykset + tatuointi

Aloin selata bloggerista noita julkaisemattomia postauksia, ja huomasin, etten ole vieläkään julkaissut mun tatuointi/lävistyspostausta! Pahoittelut tästä viivästyksestä sekä mahdollisista kirjoitusvirheistä.

- - - - - -

 Multa pyydettiin joskus postausta mun lävistyksistä, idea kiinnosti mutta aina oli olevinaan jotain muuta etten saanut postausta tehtyä. Ekan leiman jälkeen idea palasi taas mun mieleen, joten sain vihdoin tehtyä jotain asian suhteen.


Vasemmassa 2 x rusto + 4 x tavallista, kaks päällekäin. Ja ei, en ole venyttämässä korvalehtiäni, kaksi päällekäin - idea tuli eräänä iltana Emmin kanssa. Täysi päähänpisto, mutta tykkään silti! Oikeassa 2 x normi (toi earcuff saattaa hämätä vähän, sorry). Korvat jo täynnä arpia vanhoista rei'istä, mutta haluan noita reikiä silti lisää. Näiden nykyisten lisäksi mulle on siis pariin kertaan tehty "normaaliin" kohtan korvareiät, nuorempana annoin niiden kasvaa umpeen liiankin helposti.


Napakoru teki comebackin viime joulukuussa uloskasvamisen jälkeen.
Ehdottomasti mun lemppari omista rei'istä! Tykkään paljon.


Tatuointipäivästä mulla ei ole valitettavasti kuvia, tukihenkilöt olivat kipeinä ja niin edelleen. Selvisin silti hienosti yksin bussiseikkailuista Munkkivuoreen ja takaisin! Tuo ulkokuva on otettu Emmin tatuointipäivänä pari viikkoa myöhemmin, olin siis seurana kun Emmille tehtiin tatuointia samaisessa paikassa. 


5.2. oli se päivä kun La Muerten Kimmo teki mun ensimmäisen leiman.  Tatuointikoneen surina oli ihanan rauhoittavaa, meinasin nukahtaa siihen tuolille. Tatuoinnin loppurasvaus sattui enemmän kuin itse tatuoiminen, tilanne huvitti tatuoijia. Kimmo tajusi hyvin mun idean tatuoinnista, lisäksi Kimmon kanssa jutellessa sain jo idean seuraavasta kuvasta! Tosin mua jo varoiteltiin, että toinen leima saattaa sattua enemmä kuin ensimmäinen, mutta mitäpä pienistä.



Moni on kysellyt multa tatuoinnin tarkoitusta, mutta mun lisäksi Kimmo on ainoa joka tietää tän tarkoituksesta enemmän. Näin julkisesti voin kertoa sen, että ollessani 13v mulla oli mielessä kolme erilaista tatuointi-ideaa, ja tää oli niistä omasta mielestä parhain - nyt ei siis ollut kyse mistään hetkellisestä päähänpistoksesta :)