Sanat eivät riitä kertomaan, miten pahoillani mä olen tästä blogin hiljaiselosta. Monena päivänä mä olen aloittanut kirjoittamaan postausta, mutta lopulta se on päätynyt siihen, etten mä ole tiennyt mistä mä lopulta edes kirjoittaisin. Sanat ovat tuntuneet niin tyhjänpäiväisiltä ja turhilta, etenkin kun samaan aikaan mielessä on tuhat ja yksi ajatusta. Pienen sukulaisen sairaus on pahentunut jälleen, joten ei ehkä ole mikään ihme, etten mä tiedä enää mitä sanoa tai kirjoittaa. Viimeisen kolmen kuukauden aikana on vain ollut ihan liikaa kuolemaa ja vakavia sairauksia.
Muistan sen ajan, kun joulukuu oli mun lempikuukausi. Synttärit, joulu ja muu tohina saman kuukauden aikana, wohoo. Nyt jouduin pakottamaan itselleni edes hitusen joulufiilistä, etten olisi pilannut muiden joulua. Saatan kuulostaa kamalalta, mutta onneksi joulu on nyt ohi. Joulutohina alkoi ahdistaa jo siinä määrin, että H:n pyytäessä mua seuraksi baariin lähdin mukaan enemmän kuin mielelläni.
Vaikka mun joulufiilis lähtikin reilaamaan jonnekin etelään, niin tavoilleni uskollisena mun oli nähtävä Helsinki kaikkine joulujuttuineen. Päämäärätöntä vaeltelua pitkin kaupunkia, liikaa muistoja vuosien varrelta, alennusmyynneissä pörrääviä ihmisiä ja Stockan jouluikkuna, hetken aikaa tuntui kuin oisin palannut takaisin johonkin vanhaan tuttuun aikaan. Hetkellisestä mielijohteesta tavattiin tädin kanssa Bulevardilla, mentiin kahville ja rupateltiin niitä näitä. Kahvilassa muistin taas sen, että A vihjaili vapaasta asunnosta joskus parisen viikkoa sitten - ja pienen hetken verran teki mieli soittaa ja kysyä oisko kämppätarjous vielä voimassa.
Sunnuntaina nähtiin Emmin kanssa ekaa kertaa pitkään aikaan, nytkin lähinnä nopean kuvailun merkeissä.
Mulla oli taas kerran "huono kuva-päivä", joten saatte tyytyä erittäin huonoryhtiseen teinipeilikuvaan.
Ja jooo, Emmin paita + kämppä ovat kivoja. :3
Ps. hyvää uutta vuotta teille lukijoille jo nyt! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti