Kaksi vuotta sitten mä tein päätöksen, joka ei välttämättä ollut se parhain tai fiksuin, mutta siinä elämäntilanteessa se silti tuntui vaihtoehdoista parhaimmalta. Nyt kaksi vuotta myöhemmin mä lopulta myönsin itselleni tehneeni kyseisen pätöksen vääristä syistä. Mä lopetin kahdeksi vuodeksi mun ensimmäisen blogini pitämisen ja samalla menetin enemmän tai vähemmän mielenkiintoni bloggaamiseen. Olin niihin aikoihin parisuhteessa, joka ei ollut mulle henkisesti eikä fyysisesti hyväksi ja joka melkein sai kaikki mun silloiset ihmissuhteet kariutumaan.
Ensmmäisen blogin lopettamispäätöksen jälkeen elin reilun vuoden tavallaan kuplassa, mä olin tavallaan pelkkä kuori itsestäni. Kuulostaa varmasti todella kliseiseltä, mutta periaatteessa ulospäin mä olin mä, vaikka sisältä mä tein kuolemaa. Mä lopetin melkein kokonaan meikkaamisen ja korkkareiden käytön ja aloin pyöriä myös julkisesti laittautumattomana. Lähinnä siksi, ettei mun tarvitsisi kuulla kuittailuja siitä, miten mä "laittaudun kassamyyjää varten flirttailumielessä". Toisen mustasukkaisuus ahdisti, mä en tuntenut olevani enää mä. Mä olin vain tyttöystävä ja myöhemmin pelkkä avovaimo, vanhasta musta ei ollut enää paljoakaan jäljellä. Luin vanhoja postauksia (onnekseni en ollut poistanut blogia lopullisesti) ja muistelin kaiholla miten joskus oli hauska laittautua ihan vain omaksi iloksi ja lähteä vaikkapa piknikille kaverin kanssa. Kun peilistä takaisin katsoi väsynyt ja hieman harmaa kuori, mä mietin mihin katosi se pirteä parikymppinen, joka tykkäsi meikkaamisesta ja piti itseään kauniina. Milloin musta tuli lamaantuneen pelokas avovaimo?
Keväällä 2015 oli yksi yö, jonka mä varmasti muistan koko loppuikäni. Keskellä yötä puhuin poliisien kanssa ja mulla oli niin kylmä, toinen poliiseista kysyi voisinko mä olla jossain turvallisessa paikassa loppuyön. Se kamala itkunsekainen puhelu vanhemmille, jotka ihanina lähtivät onneksi keskellä yötä hakemaan mua takaisin lapsuudenkotiin.
Päivät vaihtuivat viikoiksi ja pian olikin kesäkuu 2015. Sain tiedon siitä, että pääsen vaihtamaan koulua Tampereelle ja täydellinen asunto täydellisellä sijainnilla löytyi lähes naurettavan helposti - eihän sihen tarvittu kuin oikeassa porukassa ääneen lausuttu ujo haave sitä, että musta joskus tulisi tamperelainen. Paljon on ehtinyt tapahtua, niistä tapahtumista tarkemmin lisää myöhemmin.
Mä olen poistanut joitakin vanhoja postauksia tästä mun ekasta blogista, loppujen kanssa mä en oikein vielä tedä mitä teen - jätänkö ne kaikki tänne näkyville, jääkö vain osa vai lähteekö kaikki pois jonnekin mun omaan piilokansiooni. Vanhoista postauksista näkee sen, että blogin ulkoasu on muuttunut pariin kertaan, sillä esimerkiksi joissain postauksissa kuvat ovat vähän sikin sokin. Tavallaan siitä hauskasti näkee miten mä miltei kolmen vuoden aikana vaihtelin ulkoasua ja kirjoitustyyliä, tavallaan se näyttää vähän liian sekavalta. Fiilikset vanhojen postausten suhteen ovat siis vähintäänkin ailahtelevat, mutta joka tapauksessa mulla on pitkästä aikaa oikeasti hyvä fiilis postaamisen suhteen ja mä haluan uskoa siihen, että nyt mä maltan päivittää blogiakin enemmän. Postausideoita otetaan mielellään vastaan, parit ideat mulla onkin jo valmiiksi mielessä. :)
Mitä teille kuuluu? :)
Ensmmäisen blogin lopettamispäätöksen jälkeen elin reilun vuoden tavallaan kuplassa, mä olin tavallaan pelkkä kuori itsestäni. Kuulostaa varmasti todella kliseiseltä, mutta periaatteessa ulospäin mä olin mä, vaikka sisältä mä tein kuolemaa. Mä lopetin melkein kokonaan meikkaamisen ja korkkareiden käytön ja aloin pyöriä myös julkisesti laittautumattomana. Lähinnä siksi, ettei mun tarvitsisi kuulla kuittailuja siitä, miten mä "laittaudun kassamyyjää varten flirttailumielessä". Toisen mustasukkaisuus ahdisti, mä en tuntenut olevani enää mä. Mä olin vain tyttöystävä ja myöhemmin pelkkä avovaimo, vanhasta musta ei ollut enää paljoakaan jäljellä. Luin vanhoja postauksia (onnekseni en ollut poistanut blogia lopullisesti) ja muistelin kaiholla miten joskus oli hauska laittautua ihan vain omaksi iloksi ja lähteä vaikkapa piknikille kaverin kanssa. Kun peilistä takaisin katsoi väsynyt ja hieman harmaa kuori, mä mietin mihin katosi se pirteä parikymppinen, joka tykkäsi meikkaamisesta ja piti itseään kauniina. Milloin musta tuli lamaantuneen pelokas avovaimo?
Keväällä 2015 oli yksi yö, jonka mä varmasti muistan koko loppuikäni. Keskellä yötä puhuin poliisien kanssa ja mulla oli niin kylmä, toinen poliiseista kysyi voisinko mä olla jossain turvallisessa paikassa loppuyön. Se kamala itkunsekainen puhelu vanhemmille, jotka ihanina lähtivät onneksi keskellä yötä hakemaan mua takaisin lapsuudenkotiin.
Päivät vaihtuivat viikoiksi ja pian olikin kesäkuu 2015. Sain tiedon siitä, että pääsen vaihtamaan koulua Tampereelle ja täydellinen asunto täydellisellä sijainnilla löytyi lähes naurettavan helposti - eihän sihen tarvittu kuin oikeassa porukassa ääneen lausuttu ujo haave sitä, että musta joskus tulisi tamperelainen. Paljon on ehtinyt tapahtua, niistä tapahtumista tarkemmin lisää myöhemmin.
Mä olen poistanut joitakin vanhoja postauksia tästä mun ekasta blogista, loppujen kanssa mä en oikein vielä tedä mitä teen - jätänkö ne kaikki tänne näkyville, jääkö vain osa vai lähteekö kaikki pois jonnekin mun omaan piilokansiooni. Vanhoista postauksista näkee sen, että blogin ulkoasu on muuttunut pariin kertaan, sillä esimerkiksi joissain postauksissa kuvat ovat vähän sikin sokin. Tavallaan siitä hauskasti näkee miten mä miltei kolmen vuoden aikana vaihtelin ulkoasua ja kirjoitustyyliä, tavallaan se näyttää vähän liian sekavalta. Fiilikset vanhojen postausten suhteen ovat siis vähintäänkin ailahtelevat, mutta joka tapauksessa mulla on pitkästä aikaa oikeasti hyvä fiilis postaamisen suhteen ja mä haluan uskoa siihen, että nyt mä maltan päivittää blogiakin enemmän. Postausideoita otetaan mielellään vastaan, parit ideat mulla onkin jo valmiiksi mielessä. :)
Mitä teille kuuluu? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti