Järjetön työputki takana ja mä olen yhä tässä, suunnilleen yhtenä kappaleena. Riutanharjulla oli Jani & Jetsettersin keikka, olin joskus alkukesästä luvannut parille ihmiselle saapuvani paikalle, joten väsymyksestä huolimatta menin porukan mukana. Kamera tosin unohtui laukkuun, oli muuta ajateltavaa kuin kuvaaminen. Jonkun mulle tuntemattoman bändin soittaessa Wicked gamea Teo otti mut kainaloonsa, väitin että oli kylmä. Teo ei tosin tainnut uskoa mutta ei onneksi kysellyt turhia, sanaton yhteisymmärrys oli sangen mukavaa.
No I don't want to fall in love, this world is always gonna brake your heart
Teetä ja venäläisiä konvehteja, hiuskriisejä ja suunnitelmia loppukesäksi, vietettiin T:n
kanssa viimeinen ilta yhdessä ennen kuin kumpikin lähti omille teilleen
eri puolille Suomea.
Tiistaina äiti tuli hakemaan mua, naureskeltiin meidän tavaramäärää.
"Ni siis kui kauan me aiotaankaan olla reissussa, vuorokaus vai viikko?!"
Serkkujen koti oli vielä samanlainen kuin aina ennenkin, aamupala ulkona toi mieleen muistoja lapsuudesta. Päämäärätöntä kuljeskelua, lipeviä pullonkerääjiä, ruskettuneita ihmisiä. Aurajoen varrelta löytyi kitaraa soittava mies ja italialainen ravintola, naapuripöydässä oli pieni draamaqueen krokotiilinkyynelineen.
Illalla DBTL:n pääteltta kattokruunuineen ja tähtineen, joku nelikymppinen rokkarinainen kehui mun tyyliä ja huulipunan sävyä. Eturivin kylmä metalliaita, Jussin tuulikone ja ne biisit oli jotain parhautta. Plektroja sateli keikan lopussa hiusten kautta maahan, takana ollut mies nappasi yhden mun jalkojeni alta, ei sit menny ihan niin kuin Strömsössä.
Tiistaina äiti tuli hakemaan mua, naureskeltiin meidän tavaramäärää.
"Ni siis kui kauan me aiotaankaan olla reissussa, vuorokaus vai viikko?!"
Serkkujen koti oli vielä samanlainen kuin aina ennenkin, aamupala ulkona toi mieleen muistoja lapsuudesta. Päämäärätöntä kuljeskelua, lipeviä pullonkerääjiä, ruskettuneita ihmisiä. Aurajoen varrelta löytyi kitaraa soittava mies ja italialainen ravintola, naapuripöydässä oli pieni draamaqueen krokotiilinkyynelineen.
Illalla DBTL:n pääteltta kattokruunuineen ja tähtineen, joku nelikymppinen rokkarinainen kehui mun tyyliä ja huulipunan sävyä. Eturivin kylmä metalliaita, Jussin tuulikone ja ne biisit oli jotain parhautta. Plektroja sateli keikan lopussa hiusten kautta maahan, takana ollut mies nappasi yhden mun jalkojeni alta, ei sit menny ihan niin kuin Strömsössä.
"Mulle sanottiin et jos me kaikki huudetaan tarpeeks lujaa ni toi teltan katto liikkuu. Kokeillaanks?"
Keskellä yötä kaakaota huoltsikalla, Teo piristi puhelimen välityksellä jutuillaan. Onnellisuusmomentteja. En suostu myöntämään kesän olevan vielä lopussa, mulla on ihan liikaa järjettömiä suunnitelmia odottamassa toteuttamista, liikaa julkaisemattomia postauksia rästissä. Mitä teille lukijoille kuuluu? :)
Keskellä yötä kaakaota huoltsikalla, Teo piristi puhelimen välityksellä jutuillaan. Onnellisuusmomentteja. En suostu myöntämään kesän olevan vielä lopussa, mulla on ihan liikaa järjettömiä suunnitelmia odottamassa toteuttamista, liikaa julkaisemattomia postauksia rästissä. Mitä teille lukijoille kuuluu? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti