22.7.2011

En aio tuntea pelkoo vaikka pelkään et se ei oo musta kii

Mä rakennan kotini yksin
Mä parannan minäni yksin
Ja pakotan pitämään itseni koossa
En ole se sulle surkea rätti, 
Jonka sydän on imetty kuiviin
En rakenna sille kotiini huonetta

Tuossa kahvia juodessani mieleeni tuli eräs kahviepisodi, jonka jostain syystä ajattelin jakaa teidän kanssanne. Eräänä päivänä juotiin kahvia äidin kanssa, ja päätettiin syödä Kinder-muna puoliksi. Sieltä tuli sellainen keltainen auto, joka sitten lopulta päätyi mun kahvikuppiini.

Ollut aika hiljaiseloa jonkun aikaa täällä, mutta ei ole oikein ollut mitään ihmeellisiä tapahtumia. Paitsi että eilen olin avustajana, siitä lisää myöhemmin. Tossa tuli myös riideltyä erään henkilön kanssa sen verran reippaasti, että mun mekkoni repeytyi siinä tappelun tuoksinnassa.

Että tämmöstä täällä päin. Hyvä uutinen on se, että töitä taas tiedossa, joten todennäköisesti jonkun ajan päästä pystyisin toteuttamaan pari pitkäaikaista haavetta. Niistä lisää sitten kun ne ovat varmempia, olen sen verran taikauskoinen etten uskalla iloita niistä liikaa etukäteen.

Dregenin haastis Ilosaarirockista, sama suomennettuna ja lyhyempänä tekstiversiona.
Plus parit videot Ruisrockin Festari-TV:stä.



 Olenko mä ainoa, jota Dregenin höpötys lähinnä huvittaa, etenkin tossa Ruisrock-jutussa? x) Pitäisi osata päättää Kotkan ja Porin väliltä, plaah. Ja mihin tää kesä on kadonnut?!

Ps. tämä biisi on ihana <3

4 kommenttia:

  1. tuut porii koska mäki tuun sinne! sit ainaki nähää (:

    VastaaPoista
  2. :) mut Kotkassa olis Twisted Sisters ja Kotiteollisuus myös, apuva täs tulee koht kiire päättää xD

    VastaaPoista
  3. Ehkä maailman maukkain banneri ;O <3 Ihana blogi. Liityin lukijaks
    BTW: tsekkaa mun http://keltaisetsandaalitjanahkatakki.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Rita: Oi, kiitoksia! :) Okei, käyn kattomassa! :D

    VastaaPoista