27.7.2011

Minä tahdon ulos, tahdon ulos kattilasta

Uusia lukijoita tullut, tervetuloa! :) Alkuun muistuttelisin kaikkia tuosta blogikirppiksestä, siellä olis vielä vaatteita vailla uutta omistajaa.

Viime viikon torstaina olin Maailma on valmis-nimisen tv-sarjan kuvauksissa avustajana, oli kivaa <3 Siitä nyt en voi hirveästi kertoa ennen kuin sarja alkaa pyöriä tv:ssä, mutta oli aika mielenkiintosia ihmisiä ja mukavan letkeä kesäpäivä. Kuvauspaikan lähellä oli eräs tatuointiliike, paikan työntekijät kyyläsivät uteliaina kun me oltiin tauolla ulkopuolella. Toinen heistä tulikin puhumaan mulle, koska mä näytän kuulemma "tyypiltä, joka tahtoo värittää ihoaan". Mainospuhetta joo, mutta ihan sama - tilanteena oli huvittava. Mukavan olosia heppuja, tulevaisuudessa tatuointia hakiessani taidan asioida heillä.



Mä kolmatta linjaa takaisin kuljen kerran
Ja rahaa on, takaan sen
Kun kolmatta linjaa askelin käyn mä herran
Saa vanhat saatavat jokainen


Perjantaina olikin vuorossa sitten Wanaja Festivalin ensimmäinen päivä. Ilmaset liput tuli siis saatua street teamin kautta, eli samaa kautta kuin Riihimäki Rockin liputkin. Festarifiilistä oli osalla vaikka muille jakaa - en ollut päässyt edes alueelle, kun  jo näin alastoman miekkosen järven rannassa. Mä se osaan bongata nää oleelliset asiat x) Hyviä bändejä oli aika paljon, läheskään kaikkia hyviä ei kyllä valitettavasti katsottu kokonaan. Saavuin perjantaina paikalle joskus vähän ennen Kaija Koon aloittamista, kierreltiin vähän alueella Emmin kanssa ja mentiin ottamaan kuvia Kaijan bändistä. Haahuiltiin jossain sitten Apulannan alkuun asti, ja päästiin suht hyville paikoille. Apulannan ekasta biisitä lähtien sai kyllä taas nauraa - keikka alkoi Lapinlahden Lintujen Tapasin naisen-nimisellä biisillä. Jotta tämä avautuisi paremmin niille, ketkä biisiä eivät ole kuulleet, suosittelen kyllä kuuntelemaan kyseisen biisin.

Tapasin elämäni naisen
Ehdotin lasillista luonani
Ehdotin valaistuksen himmentämistä
Ehdotin kosteata suudelmaa
Ehdotin kiihkeää syleilyä
Ehdotin vaatteiden vähentämistä
Ehdotin sukupuoliyhteyttä
Mutta hän sanoi no mikäs se siinä
Ja juoksi hirveästi nauraen pois


Apulannan jälkeen tuli katsottua Petri Nygårdia vähän aikaa, ja mun henkilökohtainen kuvotukseni kyseistä artistia kohtaan kasvoi. Jos tätä "vitsikästä" lavashowta ei ole nähnyt, niin ei voi tajuta mun fiiliksiäni. Lähdin sitten aika äkkiä pois, ja vaikka matka asemalle olikin lyhyt, sen aikana ehti tapahtua yhtä sun toista. Joku random jätkä moikkasi mua, ja kysyessäni eräältä toiselta miekkoselta pankkiautomaatin sijaintia miekkonen alkoikin jutella ja melkein saattoi mut automaatille. Asemalle mennessä tuli bongattua myös eräs mielenkiintoinen rokkariauto, joka meni pimppistä pitkin keskustaa.

Ihanainen Kati majoitti mut pe-la väliseksi yöksi, tuli taas naurettua ihan ihme asioille ja valvottua pitkään. Lauantaina sadepelotteluista huolimatta raahauduin taas Hämeenlinnaan, juuri ajoissa ennen Klamydian keikan alkua. Pakko sanoa, että Klamydia soitti paljon paremmin Riihimäki Rockissa kuin Wanajassa, eli tavallaan vähän petyin -.- Happoradio oli taas parhaus, oltiin eturivissä ja huomasin pientä kyyläystä bändin osalta - etenkin jos joku bändiläisistä huomasi mun ottavan kuvaa, niin johan tuli hymyä ja virnuilua.

Kesken Happoradion keikan lähdettiin kohti Kristan määräämää paikkaa, josta meidät sitten vietiin Kristan opastuksella backstage-kierrokselle. Kaiken huippu oli se, että meistä kumpikin luuli, ettei me enää päästä backstagelle ton street teamin kautta tänä kesänä. Nähtiin mm. Hynynen, Voicen Oku sekä Blodpitin Aleksi (taas! :D). Happoradion keikka saatiin katsoa loppuun lavan sivusta, ja Krista otti meistä kuvia. Päästiin myös lavallekin, tosin vain lyhyeksi aikaa kuvaamaan ja lisäksi bändinä oli silloin joku Uusi Fantasia tai joku vastaava. Mutta joka tapauksessa oli aika vip-fiilis, kun päästiin sinne kuvaamaan ammattikuvaajien tyytyessä lavan etuosaan.

Käytiin ostamassa Cybershopin pisteestä sellaset jännät hatut, turha ostos ehkä muttakun ei oltu nähty niitä missään kaupoissa aikaisemmin niin oli vähän ehkä pakko x)

Päivän aikana kävi erinäisiä huvittavia tapauksia, kuten esimerkiksi tapaus "Axl Rosen hiusperillinen":

Yhdessä vaiheessa istuin nurmikolla laukkujen luona sen aikaa, kun Emmi kävi vesipisteellä. Yhtäkkiä tunsin jonkun käden pääni päällä, ja seuraavaksi tajusin naamani edessä kasan punertavan vaaleita hiuksia ja niiden takaa virnistyksen. Mies jatkoi matkaansa, ja Emmille koitin naurun lomassa kertoa tapahtuneesta. Käytiin makoilemaan nurmikolle, kunnes yhtäkkiä huomaan jonkun tulevan viereeni makaaman. Äsköinen hiusmies oli jostain rynnännyt taas meidän luo, ja koitti hivuttautua lähemmäs ja lähemmäs. Emmin nauraa käkättäessä alettiin keräämään tavaroita, ja mies tajusi lähteä pois. Myöhemmin mies tuli uudelleen vastaan, mutta millään kerralla hän ei sanonut sanaakaan. Hmmm.

Tajusin tuossa The Darknessin keikan aikana, että mulla on kai joku ihme fetissi miehiin, joilla on pitkät hiukset ja jotka laulavat niin kuin niiden sukukalleuksia runnottaisiin huolella (ihana vertauskuva, tiedetään) - ja siihen lisäksi jos mies soittaa vielä kitaraa, bassoa, tai vaikka triangelia, niin vielä parempi. Niin kauan kuin muistan korkealta laulavat hevi/rock-laulajat ovat saaneet mut sekaisin. Iho menee kananlihalle, kylmät väreet väreilevät pitkin selkäpiitä, ja niin edelleen. Justin Hawkins on hyvä esimerkki tästä miestyypistä.

The Darkness oli mahtavuus, Justin tuijotteli meitä todella paljon ja hymyili/virnuili tajutessaan, että tuijotuksen kohde tajusi tuijotuksen. Vaikka miehen viikset nyt olivatkin mielenkiintoset, niin silti tavallaan ne oli aika suloset sillä :)

Hyviä kuvia tuli sen verran, että hermot menny lomalle jo ennen kuin edes ehdin niitä kuvia tänne laitella. Tulinkin siis sitten siihen tulokseen, että Wanajan kuvat tulevat kokonaan erilliseen postaukseen. Sekavaa ehkä, mutta ei innosta tehdä tajuttoman pitkää postausta, jota kukaan ei sitten jaksa lukea saatikka katsella kamalaa kuvamäärää pitkän selostuksen jälkeen.

Ps. mato <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti