3.6.2011

And the only voice I hear is your song playing on my stereo

You're a prisoner of fame and money
A slave for the glory
Reach for the stars
You know you'll have the world lying in your arms
 Lovex @ Pakkahuone 1.6.2011

Tosiaan keskiviikkona suunnattiin Emmin kanssa kohti Tamperetta. Emmi oli tullut edellisenä iltana yöksi, joten yhdessä mentiin bussilla aseman lähistölle. Bussissa törmättiin sitten Lauriin, ja bussista poistuessamme kaksi paikallista spukea alkoi juhuilla meille jotain. Argh. Haettiin kaupasta eväitä ja lähdettiin Tampereen junaan. Tampereella oltiin kunnon street teamilaisia ja teippailtiin julisteita ympäriinsä. Vaikutelmaa paransi toki vielä se, että heitettiin kengät pois yhdessä vaiheessa.


Swamp Musicissakin käytiin, se on niin unelmien täyttymys jo pelkästään vinyylilevyjen valikoiman osalta! Ostin sieltä sitten Katille synttärilahjan, ja lisäksi keksin synttärikorttiinkin yhden jutun, mitä ei välttämättä ihan heti kaikilla ole korteissa.



Saatiin onneksi aika äkkiä julisteet teippailtua, ja kävästiin äkkiä Koskarissa. Matka jatkui sieltä sitten Kaunottareen ja Kulkuriin, Emmi löysi itselleen sieltä kaikennäköistä :)  Kaunottareen kävellessämme kumpikin huomas samaan aikaan muutaman tutunnäköisen miehen; eteen kiilasivat Julian, Sammy, Jason ja roudari Mara! Hymyilyt puolin ja toisin, ja matka jatkui. 
Pakkahuoneelle päästyämme huomasimme oven edessä olevan teinityttölauman. Yksi niistä asioista, joiden takia en tykkää ikärajattomista keikoista, on juurikin tuo "hei tosi ihquu joku ihq Lovex esiintyy mennäänpäs jonottamaan aamukuudelta jeejee ollaan nii truufaneja!!!"-asenne sekä se typerä kiljuminen pari tuntia ennen bändin saapumista lavalle. Keikan aikana kiljuminen ja huutaminen on ok, mutta jos lavalle nousee joku ihan muu bändi, miksi pitää alkaa kiljumaan niin lujaa kuin kurkusta lähtee samaa vanhaa "LOVEX! LOVEX! LOVEX! IIIIIIIIKK!!!" -.- Ja kiljuminen sen kuin yltyy aina, kun bändin roudari saapuu lavalle. Hei onhan ne roudarit ihania myös, mutta jotain rajaa kiiitos. Ja ihan vaan btw, vaikka Juketsupuketsu onkin niin ihanaseksikässuloinenihqrumpali, niin ei silti tarvi talloa mun reittäni plus potkia mun jalkojani kun ei meinaa pysyä pöksyissään nähdessään vilaukselta jonkun hemaisevan seksikkään pörröpään. Huom,tätä esiintyy myös muiden bändien keskuudessa, oon ollut tarpeeks monilla ikärajattomilla keikoilla että tiedän mistä puhun. Onneksi seuraava Äxien keikka minne ilmeisesti oon menossa on k18. 

Joka tapauksessa vähän aikaa Pakkahuoneen ulkopuolella istuessamme huomasimme Vivin ja Chrisin kävelevän ohi jonnekin. Miehet moikkasivat hymyn kera ohi mennessään fanejaan. Tajuttiin, että ovien avaamiseen olisi yli tunti, ja että meillä oli nälkä. Lähdettiin etsimään jotain ruokapaikkaa,  ja päädyttiin hämyiseen Tammelan pitseriaan.

Pakkahuoneelle päästiin sisälle joskus siinä kuuden maissa, kamppeet narikkaan ja haahuilemaan. Päästiin eturiviin (voi niitä pikkuisia, ketkä jonottivat kauan eturivipaikasta - me jonotettiin ehkä about 10min syömisen jälkeen ja päästiin silti hyville paikoille), ja kuunneltiin siinä sivussa Polte-bändikisan kuusi parasta bändiä. Ihan semiok bändejä, positiivista oli huomata, että joukossa oli myös örinäheviä eikä siis pelkkiä Lovex-Negative-Uniklubi -kopioita. Muistaakseni tokalla bändillä oli kiva Hurriganes-tyylinen ratkaisu: kolme jäsentä ja laulava rumpali, lisäksi yhdessä biisissä todella kiva komppi. Mitään bändien nimiä tietenkään muista enää, pitää kai jostain joku päivä stalkkailla pari niistä pikkusista bändeistä. :)

Eräiden henkilöiden loputtoman kiljumisen ja pomppimisen jälkeen lavalle saapui Lovex. Keikan aikana kuuluu pomppia ja olla mukana, joten yhdessä vaiheessa meni vähän fiilis kun lähellä ei kukaan tuntunut olevan innostunut edes taputtamaan käsiään yhteen. Kuvia tuli taas otettua, laatu nyt ei ole parhaimmasta päästä mutta pakko kestää. Lovex soitti lopuksi aika mielenkiintosen coverin: Lady GaGan Born this way! Oli aika hauskan kuulonen versio :D


Jos et jaksa katsoa kuvia, skippaa ne ja mene postauksen loppuun. Kiittimoi.












Keikan jälkeen jäätiin ulos vähäksi aikaa odottelemaan Äxiä. Vähän aikaa seisokeltuamme todettiin, että jos aiotaan ehtiä vikaan junaan, niin pitäisi lähteä kohti asemaa. Perille päästyämme huomattiin, että juna lähtisi yli tunnin myöhässä. Lannistuneina menimme takaisin Pakkikselle, ja nähtiin sitten kaikki Äxät paitsi Christian.

Joomoi olen muikea. Muiden kanssa otetut yhteiskuvat on niin järkyttäviä, että mähän en niitä julkisesti kenellekään esittele. x) Vivi on suloisuus, halattiin piiitkään, ja halin jälkeen Vivi piti vielä vähän aikaa kädestä kiinni. Jotain höpistiin siinä, mutta lievästi sanottuna oli aika vaikeeta keksiä mitään järkevää sanomista kun hyvännäkönen rokkari hymyillen piti vielä kädestä kiinni... Hmm. 

Juke oli myös ihana oma itsensä, mies moikkaili aina kun huomas että selän taakse/jonnekin lähelle ilmaantui lisää väkeä odottamaan omaa halihetkeä. 

Sammy oli myös sulonen <3
S: "Hei eiks sulla oo kylmä?"
E: "Joo, tai siis ei, tai siis joo vähän... Mut ei pahasti"
S: "...okei *virn*"
*halirutistus*

Äxät lähti roudaamaan kamppeiraan, ja me lähdettiin kävelemään ympäriinsä ja koitettiin miettiä miten kuluttaa aikaa. Asemalla käydessämme huomattiin, että juna oli taas kerran viivästynyt.

Mies: "Missä teidän kengät on tytöt hei?"
Emmi: "Ei niitä tartte!!"
Joku random mies siis juhuili meille nurmikolta. Kerrankin oli jotain mitä vastata takasinkin x)


Kaiken kaikkiaan juna oli myöhässä jotain kaksi tuntia, kiitos jossain päin olleen ukkosen. Junaan mentyämme se liikkui vähän matkaa, pysähtyi ja valot lähti pois. Jostain kaukaa kuului kuulutus, mutta siitä ei saanut mitään selvää, kun se kuului niin hiljaa ja kaukaa. Great. Loppujen lopuksi oltiin meillä joskus kahden jälkeen, ja seuraavana päivänä oli mun tädin juhlat. Heitettiin Emmi kotiin ennen juhlia, ja sain juuri tietää ottaneeni yli 400 kuvaa muutaman tunnin aikana xD Joo mulle ei kannata antaa kameraa käteen.

Ps. Jos joku ei vielä ole nähnyt, niin Lovexin uuden musavideon voi nähdä täältä :)

It's not about conformity
It's abuse of individuality
It's insanity, it's reality
It's the promised land of hypocrisy

Ja pakko laittaa tääkin tähän kun soinu päässä tän päivän tääkin :)

Postauksessa on sitten eri Lovexin biiseistä pätkiä(myös otsikko), voisin vaikka veikata että kovinkaan moni wannabefaneista ei tunnista esim mistä biisistä otsikko on...

8 kommenttia:

  1. arvostelet teinei ketkä ihkuttaa lovexia yms. muita bändejä, vaikka ite ihkutat mite vivian on nii ihana, ettei ees pysty sanoo sille mitää järkevää.

    kannattas ehkä eka ite lopettaa toi ihkuttamine ennen ko alkaa toisii ihkuttajii dissaamaa.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Arvasin että joku kumminkin tulkitsee ton noin. Tarkotin tuolla lähinnä sitä, kuinka jotkut on sellasia, että eivät tyyliin kuunnelleet Lovexia pari vuotta sitten, ja nyt tulevat keikoille sillä asenteella, että he mukamas olisivat ah niiiin "oikeita ja uskollisia faneja". Ei siinä mitään, ihkuttakoon vaan rauhassa, mutta kunhan eivät tule pomppiessaan ja ihkuttaessaan tallomaan ketään. Mä en sentään riko kenenkään tärykalvona kiljumisellani enkä aiheuta mustelmia kenellekään. Ja mä en sentään ole sellainen ihkuttaja, joka kiljuu nähdessään jo vilauksen roudarista. Ja lisäksi sä ilmeisesti tarkoitat tuolla ihkuttaja-sanalla eri asiaa kuin mä.

    Ja sä anonyymi, hieno juttu että kritisoit, mutta kasvata vähän munaa ja laita seuraavalla kerralla ihan vaikka nimi/nimimerkki loppuun ennen kuin tulet mussuttamaan yhtään mitään.Pisteet tuosta wannaberohkeudesta, netissä kyllä ollaan ah niin rohkeita ja koviksia.

    VastaaPoista
  3. voi että :D siis joo, oon itekki sen verra käyny keikoil ja toi ihkuttamine mist puhuit et kiljutaa ko näkee vilauksen jostai, semmone menee vähä yli, mut jos sit ite ihkuttaa nii ettei pysty puhuu toiselle, joka ny vaa sattuu soittaa jossai suositus bändis, ni mu mielest ei vaa sillo tartte arvostella myöskää muita ihkuttajii, koska itte valittee kene keikoil menee ja jos nii paljo ärsyttää, ni ain voi ystävällisest toisel sanoo et jos vähä hiljempaa

    DR0PDEADD kuittaa

    VastaaPoista
  4. Ehkä mä nyt tarkennan tota puhumisjuttua kun sen kirjotin postaukseen kai aika epäselvästi: Meinasin siis sitä, etten keksinyt kunnolla sanottavaa, kun se tilanne oli niin sellanen outo. Ja oudolla meinaan sitä, että ei ihan heti tuu vastaan tollasia muusikkoja kuin Vivian, jotka jää halin jälkeen lähelle puhumaan jotain. Enkä siis meinannut postauksessa sitä, että olisin jäänyt sanattomaksi siksi, että Vivian on niin ihq (kyllä, onhan se ihana, mutta tuossa kohtaa tarkoitin sitä, että se vaan jämähti siihen eikä kadonnut paikalta kuin pieru Saharaan = hämmennyin). Ja kyllä, itsehän mä sinne päätin mennä, KOSKA en muistanut että osalla se ihkuttaminen menee vähän ehkä yli. Ei se kiljuminen sinänsä, mutta se kun potkitaan ja pompitaan toisten päälle. Toivottavasti selvensi? :DD

    Ps. thnx, alkaa nimittäin ärsyttää kun anonyymisti kommentoidaan. Mutta joo, tarkotus ei ollut olla hyökkäävä vastauksessa, tai muutenkaan sinänsä loukata tms kenenkään fanitustapaa, kunhan ärsyynnyksissäni kirjoitin mitä ajattelin.

    VastaaPoista
  5. aa, käsitin siis vaa väärin :D no joo muistan kyl itekki niilt keikoilt ko toiset kilju ja pomppi päi (nyt pakko tunnustaa et itekki ollu joskus sellane) 8D

    ps. ei mitää 8) ja taisi nähä sut ja sun kaverin lauantain treel, viime vkl (jostai postauksest luin et olitte siel) tai sit muistan väärin 8D

    DR0PDEADD kuittaa

    VastaaPoista
  6. Tost saa melkein käsityksen et sä oisit vastannu sen kenkäjutun "Ei niitä tarvii"-homman. Eih se juna, melkein 2h <33333 Vihaan yöjunia. Ja sit toisaalt ymmärrän niiden kehitysvammaisten innon, oon ollu ennenki best buddies-tapahtumissa. Mutta niillä valvojilla ois kyllä velvollisuus katsoa, ettei ihmiset pompi toisten yli riehuessaan, vaikka saahan siellä jokainen huutaa niin kovaa kun sielu sietää. >< vastuuntunto missä, hmm. ps. "Matka jatkui sieltä sitten Kaunottareen ja Kulkuriin, Emmi löysi itselleen sieltä kaikennäköistä :) " YHDEN PAIDAN ? : DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    VastaaPoista
  7. DR0PDEADD: Ookkeij :) Joo no kai se kuuluu asiaan että joskus fanituksessa pomppiminen ja riehuminen menee yli, mutta silti. Koitan nykyään ite kattoa etten pomppiessani runno ketään xD Aa okei, joo me oltiin tossa lauantaina Viikinsaaressa, kun siellä oli toi Trevolution Festarit (ja joo, siitki löytyy postaus xDD)

    Emmi: Korjasin sen kenkäjutun tohon. Yöjunat = <333 -.- JA joo, valvojilla olis ollu velvollisuus siinä kattoa niiden perään. Huutamisen voin kestää, oma moka jos ei oo korvatulppia mukana, mutta toi pomppiminen ja toisten runnominen. Ihan sama onko kehitysvammainen vai ei, kellään ei silti ole oikeutta runnoa ketään, oli sitten kuinka innoissaan tahansa. ENKÄ MÄ MUISTANU MITÄ SÄ SIELTÄ OSTIT XDD Ku ostit sielt ööö jostai muualtaki jotai? Ps. kello yms pitää esitellä joskus jossain.

    VastaaPoista
  8. Hieno blogi sinulla ews!. Pidän lovexista todella paljon!. Ihanaa että olet päässyt kuvaan Vivianin kanssa. Minulla ei ole vielä yhteiskuvaa eikä nimmaria Lovexilta. Hyvää loppukesää sinulle ews!. :)

    VastaaPoista